Paras Bodom keikka, jonka olet nähnyt

Necroraven

Member
Nov 21, 2007
2,193
1
36
Ajattelinpa saada hieman eloa tänne Suomi puolelle, joten päätinpä tehdä tällaisen threadin.

Eli mikä on ollut paras Bodom keikka jossa olet ollut, ja miksi?

Paras keikka jolla itse olen ollut oli 5.4 2003 Nosturissa. Keikka oli aivan loistava ja lisäksi siellä oli vielä Norther lämppäämässä. Erinomaisia asioita oli se, että keikalla soitetiin muutamia kappaleita, joita enää nykyään ei soitella. Ainakin Kissing the Shadows, Towards Dead End ja You're Better off Dead jäivät mieleen. Muuten en settilistaa juuri muista, mutta nuo olivat niitä hieman erikoisempia vetoja. Lisäksi sain sentään kerran nähdä Alexanderin Bodomin kanssa :)

Tunnelma oli muutenkin korkealla tuolla keikalla, ja mielestäni Alexin välispiikit olivat tuolloin hieman hauskempia kuin nykyään :p Ja kaiken lisäksi keikan lopussa pojille jaettiin kultalevyt Hate Crew Deathrollin myynneistä. Taisin kylläkin olla yleisön nuorimpia, mutta ei se ainakaan minua haitannut. Kerta kaikkiaan maaginen kokemus.
 
Enpä ole kun kerran nähnyt, viime vuoden Rockperryssä. Kyllä keikan kohokohta taisi olla Umbrella :D

Ja tais tämäkin Suomi-osaston elvytys jäädä aikasta lyhyeen...
 
Molemmat Ruisrockin keikat -07 ja -09. Molemmat ihan mahtavia! -09 pääsin melkeen eturiviin ja voisin sanoa, että se on varmaan parasa näistä kahdesta, ainaoasta, joissa olen heidät nähnyt :D
 
09 ruisrockissa hyvä keikka mutta -10 pakkahuoneella oli loistava settilista ja hyvät spiikit + laihon synttärionnittelut :D
 
Tammikuun vika päivä 2008 Tallinkilla ja Spinefeast at the sea risteily oli kyllä tähän astisista paras