Interview with Henkka from the Ilosaarirock festival site today, if anyone feels like translating
Veitsellä läpi puutarhatuolin Children of Bodom
Julkaistu 18.7.2009 18:07
Ilosaarirock on kesän ja valon juhla, jossa tunnelma on kevyt ja auringolla vapaalippu. Musiikkikattaus ulottuu kuitenkin vuodesta toiseen myös äänispektrin synkempiin ja raskaampiin kolkkiin. Kotimaisen metallin kärkinimet ovat käyneet yksi kerrallaan osoittamassa, että tuonen ja kalman kuvastot istuvat osuvasti myös keskelle helteistä heinäkuuta. Tänä vuonna näytön paikalle astelee Children of Bodom. Kiivaan konsertin kunniaksi yhtyeen basisti Henkka T. Blacksmith raotti muistojensa arkun kantta ja runnoi satoja festivaalikokemuksiaan napakaksi paketiksi.
Festivaalien päälavan hallinta ei ole Children of Bodomille uutta. Orkesteri on kolunnut maailman lavat läpi useampaan kertaan, eikä kuluva kesäkään ole lomaa suonut. Ennen Joensuuhun saapumistaan retkue on leimauttanut passinsa sellaisissa eksoottisilta kalskahtavissa kaupungeissa kuin Gelsenkirchen, Zaragoza, Göteborg, Dessel ja Turku. Aina kesät eivät ole kuitenkaan olleet näin kiireisiä. Blacksmith muistaa vaivatta ajan, jolloin nykyinen asema ja ammatti olivat vasta hatarasti väreilevää unelmaa.
- Kävin pari kertaa Ruisrockissa aika nuorena. Dave Grohlin rummutus vakuutti Nirvanan keikalla vuonna 1992 ja seuraavasta kerrasta muistan Amorphisin keikan. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun näin Elegyn aikaisen setin livenä. Olen ollut aina enemmän klubikeikkaihminen, mutta kävihän se mielessä, että olisi siistiä soittaa joskus noilla lavoilla. Oma bändikin oli silloin jo pystyssä.
- Muistan Children of Bodomin ensimmäisten festareiden olleen Nummirock, Ilosaarirock ja Midnight Party Planet Kouvolassa joskus 1990-luvun lopulla. Ja Pudasjärvellä käytiin myös vetämässä. Stratovarius osui usein samoille keikoille ja niiden kanssa oli siistiä heittää läppää. Metallifestareita ei ollut mielestäni kauhean paljon silloin, tai en ainakaan tiennyt niistä paljoakaan. Oli siis aika muikeaa olla Nummirockissa, kun samoissa juhlissa soittelivat Motörhead ja Slayer. Kun sitten pääsimme ulkomaille, olin ihan äimänkäkenä, kun kaikki idolit pyörivät samoilla bäkkärialueilla meidän kanssa.
Children of Bodomilla on railakas maine niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Tarinat orkesterin kiertueista sekoittuvat usein viinanpirun leveään hymyyn ja laulaja-kitaristi Alexi Laiho on ottanut tavakseen kerätä erinäisiä ruumiinvammoja kuin matkamuistoja ikään. Tällaisissa olosuhteissa muistot muuttuvat usein hämäriksi, mutta sitäkin rakkaammiksi. Vailla sattumuksia ei Bodom ole selvinnyt Ilosaarestakaan.
- Tulee heti mieleen se kerta, kun kosketinsoittajamme Janne putosi lavalta. Olikohan se ollut joku klubipuolen keikka? Janne oli kajahtanut napakkaan jurriin keikan aikana ja lyödessään jonkun biisin alkuun jyhkeän orchestra-iskunsa hän lensi sen voimasta selälleen alas korokkeeltaan. Se oli hienoa se.
- Usein joka festarilla on joku bändi, jonka haluan nähdä. Silloin saatan lähteä pyörimään yleiselle puolelle, syömään grillisafkaa ja kuuntelemaan bändejä. Nykyisin tosin ärsyttää, kun soitamme usein niin myöhään. Sitä joutuu skarppaamaan keikkaan asti, eikä voi vetää samanlaisia jurreja kuin Janne silloin joskus. Toisaalta festareilla tapaa usein vanhoja tuttuja rundeilta, joten tunnelma on helposti koholla. On se melkein aina juhlan paikka.
- En ole vielä katsonut Ilosaaren tämän vuoden ohjelmaa, mutta yleensä siellä on kaikista genreistä jotain tosi hyvää. Se on niiden festareiden vahva puoli. Mukaan poimitaan monipuolisesti hyviä artisteja; ei välttämättä maailman suurimpia kaupallisia potentiaaleja, mutta sellaisia, jotka kiinnostavat tiettyjä ryhmiä. Tykkään siitä ideologiasta kovasti. Ilosaaressa on myös aina ollut hyvä sää, ja sitä odottelen taas hellettä Ilosaaressa!
Kun kotimaisissa rock-lehdissä haastatellaan Suomen festivaalikulttuuriin tutustuneita ulkomaan tähtiä, ihastelevat artistit lähes hämmästyttävällä yksimielisyydellä suomalaisen yleisön humalahakuisuutta. Myytissä lienee totuutta vähintäänkin siteeksi, mutta kokeneempi festivaalijyrä löytää varsinaiset kulttuurierot täysin muista asioista. Kotimaisia ja ulkomaisia festivaaleja vertaillessaan Blacksmith kääntää katseensa ympäristöön ja olosuhteisiin.
- Suomessa on kesällä niin pirun valoisaa. Se on aina outoa. Positiivista on sen sijaan se, että Suomessa on fasiliteetit kunnossa ja artistien pääsy vessaan on tehty helpoksi. Esimerkiksi Ranskassa eräillä festivaaleilla meidän takahuonealueelta puuttui vessa. Onneksi ne olivat kuitenkin älynneet laittaa sinne takapihalle Ikean muoviset löhöaurinkotuolit. Noh, me leikattiin veitsellä niihin reikä hanurin kohdalle ja käytiin sitten vuorollaan tortulla.
- Tänä kesänä kierretään sekä Suomen että Euroopan festareita. Mutta olemme me järjestäneet lomaakin. Alkukesä on keikkailtu ja Ilosaaren jälkeen painutaan suoraan laitumille. Tällainen välimuoto on hyvä vähän keikkoja ja vähän lomaa. Syyskuussa työt jatkuvat, kun lähdemme kiertämään Amerikkoja.
Viime vuosina on keskusteltu tomerasti siitä, sopiiko metallin kaikua koko kansan festivaaleilla, vai pitäisikö pitkätukkien pysyä omissa karsinoissaan. Raskasta musiikkia on pommitettu raskailla lauseilla kansanedustajatason kolumneja myöten. Ilosaarirockin tarjonnan laaja-alaisuuteen mieltyneen Blacksmithin on vaikea ymmärtää sananvaihtoa ja sen antia. Jos festivaaleille valikoituisi ainoastaan yhtyeitä, joista kaikki pitävät ehdoitta, saattaisi esiintyjälista näyttää paitsi yllätyksettömältä myös suppealta. Heilukoot siis pitkät tukat siinä missä leveät lahkeet ja hippihameetkin.
- Niin, eikös heavy ole vastaava asia kuin mikä muukin marginaalisempi musiikkityyli? Yhtä lailla voisi varmaan kysyä, kuuluuko hiphop tai elektro koko kansan festivaaleille. Sitä paitsi mikä on koko kansan festivaali? Sellainenko, missä soi pelkkä pop? Silloin ei kyllä saa koko kansaa paikalle mitenkään.
- Saattaa olla, että joku juhlakentän laidalla loikoileva PMMP-diggari vihastuu kun Alexi kiroilee pari kertaa. Tai sitten se tykästyy johonkin melodian pätkään. Tai ehkä sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Saattaa myös käydä niin, että joku känninen Bodom-fani kaatuu sen päälle ja roiskuttaa kiljut kukkaleningille
- Joka tapauksessa me tullaan vetämään tyypillinen Bodom-keikka. Se on sellainen pikku adrenaliiniryöppy parilla kaljalla höystettynä. Täysin perille se menee yleensä vain niille jotka tuntevat meidät jo ennestään, mutta ehkä joku uusikin saattaa innostua. Mikäs siinä sitten
Tiiviin konsertoinnin ja muutaman lomaviikon lisäksi Children of Bodomin syksyyn kuuluu luurankokaapin raottaminen. Mitä moninaisimmista ja genrerajat iloisesti ylittäneistä covereistaan tuttu yhtye julkaisee syyskuussa lainakappaleita esittelevän äänitteen Skeletons in the Closet. Kun tähän yhdistetään tieto Alexi Laihon mieltymyksestä Don Henleyn Boys of Summer -klassikkoon, tekee mieli pohtia, josko Ilosaaren lavalta kaikuisi tänä vuonna jokin kesän yllättävimmistä kesähiteistä. Blacksmith verhoutuu kuitenkin salaperäisyyden kaapuun.
- Mikä on kesähitti? Noh, jos joku pitäisi soittaa, niin ainakaan me ei koskettaisi siihen Valvomon biisiin. Eikä myöskään Kesäkatuun. Mutta ehkä tämän kesän aikana ilmestyy joku, jonka voisi sitten versioida. Nähdään siis Ilosaaressa!
