Testing testing...

Status
Not open for further replies.
Semmosta sattuu. Siinä eräs hyvä syy jonka takia en ole valinnut kuvista sen ekan pakollisen kurssin jälkeen...
-Täällä on kaksi pakollista :( Tai siis pitää valita yhteensä kolme kurssia musiikista ja kuviksesta,ja sain musiikista tarpeekseni jo sen yhden kurssin jälkeen,kun siellä ei tehty muuta kuin istuttu. Musiikkitunneilla kuuluu soittaa rumpuja,kitaraa ja bassoa ja kuunnella kivaa musaakkia.

No et ihan väärässä ole. Tarina on pitkä(veteinen) mutta kerronpa kuitenkin. :p

Aikoinaan kolmannella luokalla kun alettin opiskella englantia, keksittiin jokaiselle englantilainen nimi. Yleensä nimi oli oman nimen enlanninkielinen vastine, tai jos sellaista ei ollut, samalla kirjaimella alkava. Kohtalokseni koitui valita nimistä Ed, Eddie ja Edward yksi itselleni, ja päädyin Eddieen (tuolloin Iron Maiden merkitsi minulle hienoa kuvaa siskoni huoneen seinällä).
-Olisit ottanut Edwardin!!! Ehdottomasti yksi suosikkinimistäni. (Saksikäsi Edwardilla ei varmaankaan ole osuutta asiaan...)

Yläasteella tutustuin metallimusiikkin. Maiden ja Ozzy olivat pääasialliset kiinnostuksen kohteeni tuolloin. Ysillä aloin vuoden tietokoneenkäytön jälkeen tutstua ns. purkkeihin. Monissa purkeissa kysyttiin rekisteröitymisen yhteydessä nickiä, ja alussa käytin joissain purkeissa nimimerkkiä Echo. Jossain vaiheessa nick muuttui takaisin Eddieksi.
-Purkki? Nyt on sinun vuorosi sivistää tätä maalaista ;) Minä käytän mm. vanhainkodista nimeä rusinapurkki...

Jostain syystä aloin jonkin ajan kuluttua käyttä aliasta Ezzy, väännetty lempinimestäni Essi vastaamaan luonnollisesti Ozzya (Osbourne). Päästyäni kunnolla sisään Maidenin musiikkiin, päätin alkaa käyttää nimimerkkiä Eddy.

Muistaakseni muutos johtui (yllätys yllätys) Maidenin maskotin ihannoinnista, mutta halusin kuitenkin säilyttää yhteyden Ozzyyn, joten Eddie vääntyi muotoon Eddy.

Monimutkaista? :loco:
-Not at all. Kiva kuulla jonkun nimen tarina :) Hmm,mikäs mahtaa olla sitten oikea nimesi...? *jäi miettimään tuosta Essistä* Morbid curiosity :loco:

Empä ole kovin hirveästi tutustunut. Kovaa kamaa kuitenkin.
Et ihan väärässä ole tuossakaan, aloittihan Alice jo, olikohan 60-luvun lopulla vai 70-luvun alussa, ja Maiden aloitti 75-76. Tosin Maidenin eka levy ilmestyi 'vasta' 80, Brittihevin uuden aallon harjalla.
-Jep. Minä olin pienenä valtava Alice Cooper fani :D (muille soitettiin Rölliä,ja minulle Cooperia :p) siksi ehkä päätin kysyä mielipidettä...Nyt en ole valitettavasti yhtään kuullut,mutta tarkoitus olisi saada jostain matskua käsiin.

Huh huh, hirveä myrsky. Ollut jo muutaman päivän. Välillä tuntuu että ikkuna rysähtää sisään hetkenä minä hyvänsä... Luntakin on tämän päivän aikana tullut varmaan ainakin 10 senttiä. Ach, aamulla on varmaan tiet tukossa. :err: Ei yhtään hyvä kulkea bootsit jalassa näin liukkailla keleillä.
-Jou. Täällä niin kuin tulee lunta kauhiasti,sitten tulee vettä ja sitten pakkanen ja sitten liukastellaan. Kunnes tulee taas lunta,vettä pakkanen,lunta,vettä,pakkanen....jne. Ja sitten tuulee aivan helkutisti,rikoin taas sateenvarjon. Hmm,minäkin olen meinannut lentää muutaman kerran turvalleni luistellessani rämillä maihareillani.

No niin,nyt en laita mitään painajaismaisen pitkää vastausta. Joten katoan pitämään hauskaa Nukku-Mikon kanssa.
 
-Täällä on kaksi pakollista :( Tai siis pitää valita yhteensä kolme kurssia musiikista ja kuviksesta,ja sain musiikista tarpeekseni jo sen yhden kurssin jälkeen,kun siellä ei tehty muuta kuin istuttu. Musiikkitunneilla kuuluu soittaa rumpuja,kitaraa ja bassoa ja kuunnella kivaa musaakkia.

Joopa, joku vastaava systeemi on meilläkin. En tosin tiedä tarkkaan koska en tosiaan ole sitä kuvista valinnut vaan pitäytynyt musassa.


-Olisit ottanut Edwardin!!! Ehdottomasti yksi suosikkinimistäni. (Saksikäsi Edwardilla ei varmaankaan ole osuutta asiaan...)

Niin no, empä silloin arvannut että oisit tykännyt... :lol:


-Purkki? Nyt on sinun vuorosi sivistää tätä maalaista ;) Minä käytän mm. vanhainkodista nimeä rusinapurkki...

BBS. Elikkäs hieman niinkuin tämä messuilusysteemi, mutta ei (yleensä) tavoitettavissa netin kautta vaan soittamalla suoraan toiseen tietokoneeseen, ja tarjolla voi olla myös tiedostoja ja jonkinlaisia on-line pelejä. Muistaakseni apz.cjb.net osoitteesta löytyy hieman selvempi kuvaus.


-Not at all. Kiva kuulla jonkun nimen tarina :) Hmm,mikäs mahtaa olla sitten oikea nimesi...? *jäi miettimään tuosta Essistä* Morbid curiosity :loco:

Deja-Vu! Morbid ei ole loppujen lopuksi kovin yleisesti käytetty sana, ja nyt kuitenkin olen sitä nähnyt käytettävän parin äpivän sisällä kahteen kertaan! Tuli opelta enkun koeaineen loppuun kommentti: "God, you sound really morbid, Esa. Let's go on living in spite of all."
Siinä myös vastaus kysymykseesi. ;)
Jos olet masokistinen luonne, voit myös klikata tuota linkkiä joka on signaturessani. :p


-Jep. Minä olin pienenä valtava Alice Cooper fani :D (muille soitettiin Rölliä,ja minulle Cooperia :p) siksi ehkä päätin kysyä mielipidettä...Nyt en ole valitettavasti yhtään kuullut,mutta tarkoitus olisi saada jostain matskua käsiin.

Hah, minä olin niitä jotka kuunteli Rölliä! Rölli rules! :headbang:


-Jou. Täällä niin kuin tulee lunta kauhiasti,sitten tulee vettä ja sitten pakkanen ja sitten liukastellaan. Kunnes tulee taas lunta,vettä pakkanen,lunta,vettä,pakkanen....jne. Ja sitten tuulee aivan helkutisti,rikoin taas sateenvarjon. Hmm,minäkin olen meinannut lentää muutaman kerran turvalleni luistellessani rämillä maihareillani.

Hah, muistampa kun asuin vielä Halikossa ja tuli ensilumi, niin eikös vaan heti samana aamuna koulumatkan varrella joku ollut rysäyttänyt autonsa ojaan. Kaikkea sitä muistaa... :err:
 
Joopa, joku vastaava systeemi on meilläkin. En tosin tiedä tarkkaan koska en tosiaan ole sitä kuvista valinnut vaan pitäytynyt musassa.
-Jep. Siis minusta oppii parhaiten jos tekee itse jotain ja siitä on silloin hyötyä,esim. juuri musiikissa. Lukiossa vain istutaan,yläasteella sentään tehtiin tunneilla kaikkea kivaa. Minunkin kitarainnostukseni vähän lopahti.

Niin no, empä silloin arvannut että oisit tykännyt... :lol:
- :lol: :lol:

BBS. Elikkäs hieman niinkuin tämä messuilusysteemi, mutta ei (yleensä) tavoitettavissa netin kautta vaan soittamalla suoraan toiseen tietokoneeseen, ja tarjolla voi olla myös tiedostoja ja jonkinlaisia on-line pelejä. Muistaakseni apz.cjb.net osoitteesta löytyy hieman selvempi kuvaus.
-Ahah juu. No nyt olen taas vähän viisaampi ;)

Deja-Vu! Morbid ei ole loppujen lopuksi kovin yleisesti käytetty sana, ja nyt kuitenkin olen sitä nähnyt käytettävän parin äpivän sisällä kahteen kertaan! Tuli opelta enkun koeaineen loppuun kommentti: "God, you sound really morbid, Esa. Let's go on living in spite of all."
- :D Hmm,Esa,Essi....oletko sinäkin jotenkin feminiinisyyteen taipuvainen? :p

Jos olet masokistinen luonne, voit myös klikata tuota linkkiä joka on signaturessani. :p
-Ai pahus kun on monta kertaa pitänyt,mutta sitten on ollut aina joku häätämässä koneelta pois...nyt pitääkin mennä tyydyttämään utelaisuuden tarpeeni :p Ja minähän OLEN masokisti :D

Hah, minä olin niitä jotka kuunteli Rölliä! Rölli rules! :headbang:
-Pöh. Minulla oli sitten Röllin lisäksi He-Mania (etteivät vain vanhemmat odottaneet poikaa...?) Kyllä minä Rölliä telkusta vahtasin :) Pelottavin hahmo,jonka muistan lapsuudesta,on Nasse-setä. Se oli aivan kauhistuttava,joka lauantaiaamu nenä punaisena änkyräkännissä lapsia ruudussa pelottelemassa. Sain jotain komplekseja siitä.

Hah, muistampa kun asuin vielä Halikossa ja tuli ensilumi, niin eikös vaan heti samana aamuna koulumatkan varrella joku ollut rysäyttänyt autonsa ojaan. Kaikkea sitä muistaa...
-Heh. Joo. Tosiaan,meillä oli tänä aamuna sähköt ja vesi poikki. Oikein mukavaa. Kaikki sapuskat enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa jääkaapissa ja pakastin sulaamassa. Me emme harrasta edes taskulamppuja,joten piti kahden tuikun kanssa suunnistaa. Aivan mieletön tuuli,kaikki pihakalusteet,kottikärryt,pyörät sun muut lentäneet sinne tänne. Tuntui että katto lähtee seuraavaksi. Minä en uskalla enää mitään toivoa,edellsipäivänä juuri toivon sähköjen menevän poikki ym. Eikä tämä ole ainoa, joka on käynyt toteen. Useasti toivon yläasteella ollessa sen koulun palavan,varsinkin liikunnansalin,ja tässä jokin aika sitten koko höskä paloi. Eh? :err:
 
-Jep. Siis minusta oppii parhaiten jos tekee itse jotain ja siitä on silloin hyötyä,esim. juuri musiikissa. Lukiossa vain istutaan,yläasteella sentään tehtiin tunneilla kaikkea kivaa. Minunkin kitarainnostukseni vähän lopahti.

Joopa. Nytkin meni viime jaksossa musiikin kurssi itsenäiseen suoritukseen, kun ei ollut tarpeeksi porukkaa. Josta tulikin mieleen notta pitäis viikonlopun aikaan vissiin tehdä puuttuvat tehtävät. Palautuspäivämäärä oli viime viikolla...


- :D Hmm,Esa,Essi....oletko sinäkin jotenkin feminiinisyyteen taipuvainen? :p

:lol: Se oli kaverin keksintöä, eikä minua sillä nimellä kutsuneet/kutsu kyseisen kaverin lisäksi kuin yksi tyyppi.


-Pöh. Minulla oli sitten Röllin lisäksi He-Mania (etteivät vain vanhemmat odottaneet poikaa...?) Kyllä minä Rölliä telkusta vahtasin :) Pelottavin hahmo,jonka muistan lapsuudesta,on Nasse-setä. Se oli aivan kauhistuttava,joka lauantaiaamu nenä punaisena änkyräkännissä lapsia ruudussa pelottelemassa. Sain jotain komplekseja siitä.

He-Man! Voi jumankauta se oli kova sana silloin joskus. On harmittanut muutamaan otteeseen kun lahjoitin ne muutamat He-man videot serkulle joskus aikoinaan.
Nasse-setää en kovin paljoa muista katselleeni. Pelottavin hahmo jonka muistan oli pelle-Hermannin alussa oleva animoitu pelle-Hermanni... :lol:


-Heh. Joo. Tosiaan,meillä oli tänä aamuna sähköt ja vesi poikki. Oikein mukavaa. Kaikki sapuskat enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa jääkaapissa ja pakastin sulaamassa. Me emme harrasta edes taskulamppuja,joten piti kahden tuikun kanssa suunnistaa. Aivan mieletön tuuli,kaikki pihakalusteet,kottikärryt,pyörät sun muut lentäneet sinne tänne. Tuntui että katto lähtee seuraavaksi. Minä en uskalla enää mitään toivoa,edellsipäivänä juuri toivon sähköjen menevän poikki ym. Eikä tämä ole ainoa, joka on käynyt toteen. Useasti toivon yläasteella ollessa sen koulun palavan,varsinkin liikunnansalin,ja tässä jokin aika sitten koko höskä paloi. Eh? :err:

:eek:
Siellähän on myrsky ollut! Toivottavasti kaikki on kuitenkin kunnossa?

Hah, minä jos jotain toivon, niin se yleensa ottaa pari yritystä ennen varsinaista toteutumista. Joskus aikoinaan toivoin joululahjaksi radio-ohjattavaa autoa, kolmena jouluna peräkkäin sain kauko-ohjattavan auton (siis johdollisen mallin) ja vasta neljännellä kerralla sain sen radio-ohjattavan... :loco:
 
Originally posted by ~Zeanra~
Käväsin sivuilla nopeasti. Pärkele ei kuvia!!!!!! :heh: :heh:

Periaatepäätös. ;)
Koska vihaan sivuja jotka on täynnä kuvia ja hitaat ladata, päätin jotta omille sivuilleni ei kuvia tule. :D

Parin vuoden takainen kuvani löytyy kyllä, esim. täältä.
Oikeastaan ainoa asia joka kuvan ottamisen jälkeen on muuttunut, on lippalaki väri. Se on nykyisin sininen. :D
 
Se oli kaverin keksintöä, eikä minua sillä nimellä kutsuneet/kutsu kyseisen kaverin lisäksi kuin yksi tyyppi.
-Aha :lol: ajattelin vain,kun minulla kavereina on hieman liiankin feminiinisiä miespuolisia henkilöitä,yksi on tyttökissa............

He-Man! Voi jumankauta se oli kova sana silloin joskus. On harmittanut muutamaan otteeseen kun lahjoitin ne muutamat He-man videot serkulle joskus aikoinaan.
-He-Man rox!!!!!! :loco: Minulla oli Skeleton-figuurikin,koska olin pahan puolella. Mutta siitä ei ole paljoa enää jäljellä,kun sitä tuli vähän jyrsittyä...He-Man tosiaan oli kova sana :)

Nasse-setää en kovin paljoa muista katselleeni. Pelottavin hahmo jonka muistan oli pelle-Hermannin alussa oleva animoitu pelle-Hermanni... :lol:
- :lol: Joo,siinä on kanssa yksi...

Siellähän on myrsky ollut! Toivottavasti kaikki on kuitenkin kunnossa?
-Joo,nyt toimii systeemit taas,onneksi. Vähän sekaisin oli aamulla kaikki. Täällä oli jotain puitakin kaatunut. Aikamoista.

Hah, minä jos jotain toivon, niin se yleensa ottaa pari yritystä ennen varsinaista toteutumista. Joskus aikoinaan toivoin joululahjaksi radio-ohjattavaa autoa, kolmena jouluna peräkkäin sain kauko-ohjattavan auton (siis johdollisen mallin) ja vasta neljännellä kerralla sain sen radio-ohjattavan...
-Heh. Minäkin toivoin joskus radio-ohjattavaa autoa,mutten koskaan saanut..... :-/

Periaatepäätös.
Koska vihaan sivuja jotka on täynnä kuvia ja hitaat ladata, päätin jotta omille sivuilleni ei kuvia tule.
-Möö. Kuvat ovat kivoja :) Tosin minusta ei ole oikeastaan yhtään kuvia,en pidä kamerasta,kuvat menevät aina pieleen. Tosin vika voi olla kuvattavassakin :D Kiva kuva siusta :) Niin,en hirveän tarkaan ehtinyt lukeasivuiltasi,mutta sen näin,että soitat kitaraa. Hienoa. Loistavaa. Jotenkin arvostan&kadehdin ihmisiä,jotka soittavat jotain ja vielä osaavat soittaa.Siis tämä ei ole mitään nuoleskelua tms. Minulla ei ole minkäänsortin lahjakkuuksia,joten pitää vain tyytyä kuuntelemaan.

Hmm,koitan nyt tuota avataria,sain sen giff ja jpg-muotoon jollain Photo Editorilla...ja sopivan kokoinenkin pitäisi olla,tosin vähän suttuinen......damn...toimi nyyyyyyyyyyy.....*vääntää kohta itkua*

*sähläystä,kärsivällisyyttä,kiroilua,roskiksen potkimista*

HEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MIUN AVATAR TOIMII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :) :)
 
-Aha :lol: ajattelin vain,kun minulla kavereina on hieman liiankin feminiinisiä miespuolisia henkilöitä,yksi on tyttökissa............

Heh, no en tosiaankaan niin kovin feminiinen ole. Tosin riippuu seurasta, joskus tulee aina kavereiden kanssa hieman pelleiltyä mutta siinä kaikki. Ah, jos tunteikkuus lasketaan feminiiniseksi, niin sitten kyllä jossain määrin.


-He-Man rox!!!!!! :loco: Minulla oli Skeleton-figuurikin,koska olin pahan puolella. Mutta siitä ei ole paljoa enää jäljellä,kun sitä tuli vähän jyrsittyä...He-Man tosiaan oli kova sana :)

Mulla taitaa olla se Skeletor;) vieläkin jossain, ja He-Man ja Extendar.


-Joo,nyt toimii systeemit taas,onneksi. Vähän sekaisin oli aamulla kaikki. Täällä oli jotain puitakin kaatunut. Aikamoista.

Hyvä ettei mitään vakavampaa sattunut.


-Möö. Kuvat ovat kivoja :)

Kuvat ovat kivoja, kunhan niillä ei mässäillä liikaa.


-Tosin minusta ei ole oikeastaan yhtään kuvia,en pidä kamerasta,kuvat menevät aina pieleen. Tosin vika voi olla kuvattavassakin :D

Todista se! :p :D


-Kiva kuva siusta :) Niin,en hirveän tarkaan ehtinyt lukeasivuiltasi,mutta sen näin,että soitat kitaraa. Hienoa. Loistavaa. Jotenkin arvostan&kadehdin ihmisiä,jotka soittavat jotain ja vielä osaavat soittaa.Siis tämä ei ole mitään nuoleskelua tms. Minulla ei ole minkäänsortin lahjakkuuksia,joten pitää vain tyytyä kuuntelemaan.

:-o Kiitos. En ole kaikkein kuvauksellisinta tyyppiä joten en itsekään niin välitä kamerasta. Tosin jos joku joskus jossain haluaa kuvan ottaa, niin senkun. Ei ole niin väliä koska ei se kuva voi paljoa pärstäkerrointa enää pahentaa...
Lahjakkuus. Mielestäni jokaisella on lahjoja johonkin. Toiset on hyviä jossain joku toinen taas on hyvä jossain muussa. En minäkään mikään kitaravirtuoosi ole, hätäisesti pystyn komppikitaristin tai basistin paikan täyttämään.


-Hmm,koitan nyt tuota avataria,sain sen giff ja jpg-muotoon jollain Photo Editorilla...ja sopivan kokoinenkin pitäisi olla,tosin vähän suttuinen......damn...toimi nyyyyyyyyyyy.....*vääntää kohta itkua*

Hieno! :tickled:


Oh hoijjaa. Justiin tulin kotiin järkkärikeikalta. Kaveri järjesti, tai siis oli järjestämässä, bänditapahtumaa johon pikku humaloissani lupaudui järkkäriksi. Reilu kolme tuntia underground-punkkia, plääh. Ei niitä jaksanut pirukaan kuunnella. Alkuillasta porukkaa oli ihan mukavasti, mutta sitä mukaa kun bändit väheni, väheni myös porukka. Viimeisen esiintyjän aikana, juuri ennen kuin lähdin, oli enää kourallinen ihmisiä katselemassa keikkaa. Ja nimenomaan katselemassa, meno oli aika flegmaattista, vain muutama heppu oli lavan edessä heilumassa.

Jospa nauttisi vielä toisen oluen, kattelis loput bb:t ja alkais nukkumaan jotta jaksaa illaalla lähteä kuuntelemaan kunnon musiikkia. Eräs kova lähialueen bändi, Requiem esiintyy eräässä bänditapahtumassa. Pitää käydä kuuntelemassa poikien uusia biisejä jotta tietää mitä on keväällä ilmestyvältä levyltä odotettavissa. Ja nimenomaan kuuntelemassa ja katselemassa, taannoisten tapahtumien seurauksena tekemäni raittiuspäätös hieman rajoittaa meininkiä. Tosin pitänee pari olutta otaa matkajuomaksi.... :p

No joo, tulipa taas jaariteltua. Pitänee lopettaa ennenkuin on liian myöhäistä... :-D
 
Ai niin: mikset kirjoittanut vieraskirjaan? Vituttaa kun ei sinne kukaan koskaan mitään milloinkaan... :cry: :loco:

Tsin eipä taida sivuilla muutenkaan paljoa olla kävijöitä....:lol:
 
Heh, no en tosiaankaan niin kovin feminiinen ole. Tosin riippuu seurasta, joskus tulee aina kavereiden kanssa hieman pelleiltyä mutta siinä kaikki. Ah, jos tunteikkuus lasketaan feminiiniseksi, niin sitten kyllä jossain määrin.
-No hmm,eiköhän tunteikkuus lasketa ihan inhimilliseksi piirteeksi...(?)

Mulla taitaa olla se Skeleto vieläkin jossain, ja He-Man ja Extendar.
-Extendar.......iiik.....kuka se on? He-Manin ja Skeletorin lisäksi muistan Orkon...ja oliko siinä se muija,She-ra..? öööööö..

Hyvä ettei mitään vakavampaa sattunut.
-Jep. Jossain on jo kolmen päivän ajan ollut sähköt poikki. Voi onnettomia.

Kuvat ovat kivoja, kunhan niillä ei mässäillä liikaa.
-Niin no joo. Jotkut voisivat hoksata pienentää niitä ja sitten kun klikkaa,näkyy vasta koko kuva,elämä ja ylösnousemus siinä menee ladaillessa.

Todista se! :p :D
- :lol: No jos löytäisi jostain vain skannerin....ehkä nyysin koulusta..

:-o Kiitos. En ole kaikkein kuvauksellisinta tyyppiä joten en itsekään niin välitä kamerasta. Tosin jos joku joskus jossain haluaa kuvan ottaa, niin senkun. Ei ole niin väliä koska ei se kuva voi paljoa pärstäkerrointa enää pahentaa...
-Hmmmmm...no minä en ihmisiä ulkonäön perusteella esim. ystävikseni valitse...Aivan sama miltä hyyppä näyttää,jos juttuun tulee :) Minusta jokainen on kaunis.

Lahjakkuus. Mielestäni jokaisella on lahjoja johonkin. Toiset on hyviä jossain joku toinen taas on hyvä jossain muussa. En minäkään mikään kitaravirtuoosi ole, hätäisesti pystyn komppikitaristin tai basistin paikan täyttämään.
-*nyökky* No joo,minulla taitaa olla vain kielellisiä lahjakkuuksia,ja pitäisi kait olla onnellinen niistä edes..

Hieno! :tickled:
-Well thank you :D vähän hölmö se on,mutta käyköön...

Oh hoijjaa. Justiin tulin kotiin järkkärikeikalta. Kaveri järjesti, tai siis oli järjestämässä, bänditapahtumaa johon pikku humaloissani lupaudui järkkäriksi. Reilu kolme tuntia underground-punkkia, plääh. Ei niitä jaksanut pirukaan kuunnella. Alkuillasta porukkaa oli ihan mukavasti, mutta sitä mukaa kun bändit väheni, väheni myös porukka. Viimeisen esiintyjän aikana, juuri ennen kuin lähdin, oli enää kourallinen ihmisiä katselemassa keikkaa. Ja nimenomaan katselemassa, meno oli aika flegmaattista, vain muutama heppu oli lavan edessä heilumassa.
-Underground-punkkia...jeh....olisivat maksaneet tyypeille,että olisivat loppuun asti heiluneet...Tuli tuosta mieleen täällä järkätty Heavy Metal Weekend. Aikaisemmin siellä on ihan kivasti populaa ollut,mutta viimeksi täysi floppi,muutama humalainen pilotti kuseskelemassa nurkkiin. Ja bändit ihan tosissaan vielä soittivat loppuun asti tyhjälle salille. No jaa,ehkä olisivat esiintyjätkin voineet olla parempia,paikallisia "true bläck metal" -juttuja..

Jospa nauttisi vielä toisen oluen, kattelis loput bb:t ja alkais nukkumaan jotta jaksaa illaalla lähteä kuuntelemaan kunnon musiikkia. Eräs kova lähialueen bändi esiintyy eräässä bänditapahtumassa. Pitää käydä kuuntelemassa poikien uusia biisejä jotta tietää mitä on keväällä ilmestyvältä levyltä odotettavissa. Ja nimenomaan kuuntelemassa ja katselemassa, taannoisten tapahtumien seurauksena tekemäni raittiuspäätös hieman rajoittaa meininkiä. Tosin pitänee pari olutta otaa matkajuomaksi.... :p
-Raittiuspäätös....yeah right :loco: kaikki niitä tekevät,mutta viikon päästä tyypit löytää perseet olalla puskasta :p Hmm,voisi mennä kurkkaamaan tuon...

No joo, tulipa taas jaariteltua. Pitänee lopettaa ennenkuin on liian myöhäistä... :-D
- :lol: liian myöhäistä....and when it's too late,there's no coming back..

Argh. Alkoholinpuutos. Need.....some.....now.......äää...pitänee varmaan odottaa ensi viikonloppuun,nyt en mihinkään jaksa löntystää,sitä paitsi ehdin jo pyhittää viikonlopun nukkumiselle. Damn. No ehkä menen katsomaan hömppää teeveestä,sieltä tulee jotain ö-luokan aikuiseksikehittymis-leffoja...whoopii...

Anteeksi,en minä ehtinyt kirjoittaa vieraskirjaan.. :cry: *selittää* Enkä tiedä uskallanko kirjoittaa,olen saanut jo pääsykiellon yhteen vieraskirjaan :D

Muuten,sinun pitäisi ehdottomasti kuulla Opethia :p
 
-Extendar.......iiik.....kuka se on? He-Manin ja Skeletorin lisäksi muistan Orkon...ja oliko siinä se muija,She-ra..? öööööö..

She-Ra tais olla ihan omassa sarjassaan, tosin samaan maailmaan sekin taisi sijoittua. Olikohan peräti He-Manin sisko tai jotain. Extendar oli semmonen hissiheppu, tai siis sen raajat ja pään sai venytettyä pidemmiksi.


-Jep. Jossain on jo kolmen päivän ajan ollut sähköt poikki. Voi onnettomia.

Suuresti ihmettelen että ei meilläpäin vielä ole sähköt katkeilleet. Yleensä se ei paljoa vaadi, mutta ny on ollut hirveitä myrskyjä eikä mitään.


- :lol: No jos löytäisi jostain vain skannerin....ehkä nyysin koulusta..

Koulun ilmaispalveluita on mukava käyttää. Viime talvena lainasin digikameran koululta, tosin eipä tullut silläkään montaa kuvaa näpsittyä...


-Hmmmmm...no minä en ihmisiä ulkonäön perusteella esim. ystävikseni valitse...Aivan sama miltä hyyppä näyttää,jos juttuun tulee :) Minusta jokainen on kaunis.

Aivan. Ulkonäkö ei ratkaise.


-*nyökky* No joo,minulla taitaa olla vain kielellisiä lahjakkuuksia,ja pitäisi kait olla onnellinen niistä edes..

Tottakai niistä pitää olla onnellinen! :)


-Underground-punkkia...jeh....olisivat maksaneet tyypeille,että olisivat loppuun asti heiluneet...Tuli tuosta mieleen täällä järkätty Heavy Metal Weekend. Aikaisemmin siellä on ihan kivasti populaa ollut,mutta viimeksi täysi floppi,muutama humalainen pilotti kuseskelemassa nurkkiin. Ja bändit ihan tosissaan vielä soittivat loppuun asti tyhjälle salille. No jaa,ehkä olisivat esiintyjätkin voineet olla parempia,paikallisia "true bläck metal" -juttuja..

Kuulostaa pelottavan tutulta... Ensimmäinen ja viimeinen keikka jolla edesmenneen bändimme kanssa oltiin esiintymässä oli jotakuinkin samanlainen. Paikalla oli enempi 'henkilökuntaa', ts. bändien jäseniä ja järkkäreitä, kuin maksaneita asiakkaita.


-Raittiuspäätös....yeah right :loco: kaikki niitä tekevät,mutta viikon päästä tyypit löytää perseet olalla puskasta :p Hmm,voisi mennä kurkkaamaan tuon...

Hah, ja tämä päätös pitää! Ens kuun 18. päivään asti on tarkotus olla juopottelematta.


- :lol: liian myöhäistä....and when it's too late,there's no coming back..

:eek:

-Argh. Alkoholinpuutos. Need.....some.....now.......äää...pitänee varmaan odottaa ensi viikonloppuun,nyt en mihinkään jaksa löntystää,sitä paitsi ehdin jo pyhittää viikonlopun nukkumiselle. Damn. No ehkä menen katsomaan hömppää teeveestä,sieltä tulee jotain ö-luokan aikuiseksikehittymis-leffoja...whoopii...

Ach, kohta saunaan ja parin tunnin päästä kohti konserttia! :-D


-Anteeksi,en minä ehtinyt kirjoittaa vieraskirjaan.. :cry: *selittää* Enkä tiedä uskallanko kirjoittaa,olen saanut jo pääsykiellon yhteen vieraskirjaan :D

Voin luvata että et saa minkäänlaisia kieltoja minun vieraskirjaani. ;-)


-Muuten,sinun pitäisi ehdottomasti kuulla Opethia :p

Listalla on. =)
 
She-Ra tais olla ihan omassa sarjassaan, tosin samaan maailmaan sekin taisi sijoittua. Olikohan peräti He-Manin sisko tai jotain.
-Ah joo,niinpä taisi ollakin...

Extendar oli semmonen hissiheppu, tai siis sen raajat ja pään sai venytettyä pidemmiksi.
-Hissiheppu...mmm...ei kyllä muistu mieleen...

Koulun ilmaispalveluita on mukava käyttää. Viime talvena lainasin digikameran koululta, tosin eipä tullut silläkään montaa kuvaa näpsittyä...
-Olisi pitänyt aiemmin jo hoksata..pitäisi uudet kotosivut väsätä,kamera ja skanneri olisi ihan jees...

Aivan. Ulkonäkö ei ratkaise.
-Juuri näin. En ymmärrä,miten joku voi esim. jättää kaverinsa sen takia,koska tällä on ehkä pari kiloa painoa liikaa,ei pukeudu muodikkaasti ja ei meikkaa. Käsittämätöntä. Ja kuka viihtyy nätin vasemman jalan saappaan seurassa??

Tottakai niistä pitää olla onnellinen! :)
-Oh oui,je suis :)

Kuulostaa pelottavan tutulta... Ensimmäinen ja viimeinen keikka jolla edesmenneen bändimme kanssa oltiin esiintymässä oli jotakuinkin samanlainen. Paikalla oli enempi 'henkilökuntaa', ts. bändien jäseniä ja järkkäreitä, kuin maksaneita asiakkaita.
-Jouh, tuo täällä ollut juttu oli vielä ilmainen :D

Hah, ja tämä päätös pitää! Ens kuun 18. päivään asti on tarkotus olla juopottelematta.
- :lol: siihen on vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä aika....heh :p Ajattelit sitten muutaman päivän ennen joulua ryypätä kunnolla ja sitten aaton viettää krapulassa,ja sitten on uutena vuotena taas latingissa... :)

Voin luvata että et saa minkäänlaisia kieltoja minun vieraskirjaani. ;-)
- :lol: aivan varma? Entäs jos kirjoitan hävyyttömyyksiä? :p :p

Listalla on. =)
-Whiiiii.... :)

Äh. En ehdikään kirjoittamaan nyt,pitää kiirehtiä saksan tunnille. Blaeh.
 
- :lol: siihen on vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä aika....heh :p Ajattelit sitten muutaman päivän ennen joulua ryypätä kunnolla ja sitten aaton viettää krapulassa,ja sitten on uutena vuotena taas latingissa... :)

:lol: No ei välttämättä ihan niinkään, tuo päivämäärä on asetettu ihan vaan käytännön syistä. Saa sitten nähdä jos tuota tulee otettua ollenkaan ennen uuttavuotta. Riippuu ihan siitä mille päivälle luokan pikkujoulut asettuu.



- :lol: aivan varma? Entäs jos kirjoitan hävyyttömyyksiä? :p :p

:lol: Varma. Pääasia että sinne joku jotain kirjottaa... ;)


Hoh hoo, sain ruotsin yo-kirjotusten tulokset just. :eek:
Kolme pistettä nousi alustava pistemäärä loppujen lopuksi. :eek:
Mahtavaa. :tickled:
 
:lol: No ei välttämättä ihan niinkään, tuo päivämäärä on asetettu ihan vaan käytännön syistä. Saa sitten nähdä jos tuota tulee otettua ollenkaan ennen uuttavuotta. Riippuu ihan siitä mille päivälle luokan pikkujoulut asettuu.
-Jahm....käytännön syyt...pikkujoulut...sellaisetkin voisi tosiaan viettää...ei ole vielä tullut tavaksi..Kun ei pahus ole oikein rahhoo :-( eikä kukaan suostu rahoittamaan taikka lainaamaan..

:lol: Varma. Pääasia että sinne joku jotain kirjottaa... ;)
- :D

Hoh hoo, sain ruotsin yo-kirjotusten tulokset just. :eek:
Kolme pistettä nousi alustava pistemäärä loppujen lopuksi. :eek:
Mahtavaa. :tickled
-Kerro! *uteliaisuus iskee jälleen* :) Mitä muuta kirjoitit/kirjoitat? No sain minäkin tänään shokin,kun sain tietää äidinkielen numeroni. Näin opettajan käytävällä,ja hän kertoi yhdelle toiselle numeron ja minäkin luonnollisesti tahdoin tietää. Täti piirsi masuuni kaksi numeroa,ykköisen ja nollan,mutta tuli stupidy leek,en tajunnut numeroa ja möläytin vähän kovemmalla volyymilla hölmistyneenä päin naamaa "Siis häh,kymppi vain??" Ja täti nyökkäili.
Kymppi äidinkielestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Odotin seiskaa..!! Hiiiiiiii... :) *happyhappyjoyjoy* :)

Hmm,olen taas värissä,teen kuviksessa jotain kivikautistyötä ja siihen piti murustaa liitua. Hmph.

Enpä jaksakaan käydä sivuillasi vakoilemassa,enkä ehdikään,joten kyselen tässä taas :) Luetko kirjoja? Ja mitä? Tämä on taas näitä minun yhdistelemisjuttujani...Pitää taas kiiruhtaa.
 
-Jahm....käytännön syyt...pikkujoulut...sellaisetkin voisi tosiaan viettää...ei ole vielä tullut tavaksi..Kun ei pahus ole oikein rahhoo :-( eikä kukaan suostu rahoittamaan taikka lainaamaan..

Niin no, ei ne pikkujoulut se varsinainen syy ole, tulee kuivat pikkujoulut jos päivämäärä on ennen 18. päivää...


-Kerro! *uteliaisuus iskee jälleen* :) Mitä muuta kirjoitit/kirjoitat?

227 pistettä! Magnan pisteraja 222... :tickled:
Pakolliset ois tarkotus kirjottaa, reaali ylimääräisenä.

-No sain minäkin tänään shokin,kun sain tietää äidinkielen numeroni. Näin opettajan käytävällä,ja hän kertoi yhdelle toiselle numeron ja minäkin luonnollisesti tahdoin tietää. Täti piirsi masuuni kaksi numeroa,ykköisen ja nollan,mutta tuli stupidy leek,en tajunnut numeroa ja möläytin vähän kovemmalla volyymilla hölmistyneenä päin naamaa "Siis häh,kymppi vain??" Ja täti nyökkäili.
Kymppi äidinkielestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Odotin seiskaa..!! Hiiiiiiii... :) *happyhappyjoyjoy* :)

:cool: Onnittelut! :)


-Enpä jaksakaan käydä sivuillasi vakoilemassa,enkä ehdikään,joten kyselen tässä taas :) Luetko kirjoja? Ja mitä? Tämä on taas näitä minun yhdistelemisjuttujani...Pitää taas kiiruhtaa.

Luen. Hieman kaikenlaista, pääosin kuitenkin fantasiaa ja sci-fiä. Sormusten Herra pitäisi jaksaa tässä kerrata ennen kuin se leffa tulee teattereihin. Viimeksi luin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan, oli välillä pakko nauraa ääneen niille jutuille. :lol:


-Helvetti,minähän vietän täällä enemmän aikaa kuin oikeassa elämässäni... :heh:

:lol: Tuttu tunne. :-D
 
Niin no, ei ne pikkujoulut se varsinainen syy ole, tulee kuivat pikkujoulut jos päivämäärä on ennen 18. päivää...
-Kuivatpa hyvinkin :p

227 pistettä! Magnan pisteraja 222... :tickled:
-Onnittelut :) Vähän pelottaa,miten minä selviän,piti nyt tulevana keväällä jo aloittaa,mutta jänistin..

Pakolliset ois tarkotus kirjottaa, reaali ylimääräisenä.
-*nyökky* Minä ajattelin neljä kieltä kirjoittaa,ranskasta en tosin enää tiedä,sitten äikkä ja reaali....ja lyhyt matikka ehkä,sekin vähän vaakalaudalla...

:cool: Onnittelut! :)
-Tack tack.

Luen. Hieman kaikenlaista, pääosin kuitenkin fantasiaa ja sci-fiä. Sormusten Herra pitäisi jaksaa tässä kerrata ennen kuin se leffa tulee teattereihin.
-Jokseenkin samat suunnitelmat,tosin en ehdi lukemaan sitä,en vain yksinkertaisesti jaksa tarttua siihen,varsinkin kun kaikki ovat sanoneet sitä tylsäksi. No ehkä pärjään lukematta. Kingiä olen nyt kamalasti lukenut.

Viimeksi luin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan, oli välillä pakko nauraa ääneen niille jutuille. :lol:
-Hmmm...olen kuullut useasti nimen...pitäisiköhän...

-Helvetti,minähän vietän täällä enemmän aikaa kuin oikeassa elämässäni... :heh:

:lol: Tuttu tunne. :-D
- :lol: Kaverit vain ovat valittaneet,että olen antisosiaalinen nettiholisti :lol:
 
-Kuivatpa hyvinkin :p

Niimpä, monessakin mielessä...
Tosin ei se paljoa haittaa jos niin sattuu käymään. Pitää ottaa sitten vuoden alussa siellä etelänmaalla vahinko takaisin....


-Onnittelut :) Vähän pelottaa,miten minä selviän,piti nyt tulevana keväällä jo aloittaa,mutta jänistin..

Tack så mycket. Ei se loppujen lopuksi niin hirveä koitos ole kuin miltä se ensin vaikuttaa. Omalla kohdalla pahin puoli oli, että jouduin odottelemaan reilun tunnin ennen kuin viitsin lähteä pois. Piti odottaa että joku muu lähtee ensin... :lol:


-*nyökky* Minä ajattelin neljä kieltä kirjoittaa,ranskasta en tosin enää tiedä,sitten äikkä ja reaali....ja lyhyt matikka ehkä,sekin vähän vaakalaudalla...

Jup, mulla ei paljon valinnanvaraa ole. Matikka (lyhyt) on pakko kirjottaa kun on tuo reaalipuoli hieman heikoissa kantimissa...



-Jokseenkin samat suunnitelmat,tosin en ehdi lukemaan sitä,en vain yksinkertaisesti jaksa tarttua siihen,varsinkin kun kaikki ovat sanoneet sitä tylsäksi. No ehkä pärjään lukematta. Kingiä olen nyt kamalasti lukenut.

Tylsä? Ei minun mielestäni. Tosin luin sen viimeksi joskus yläasteella joten muisti voi hieman vääristää mielikuvaa...


-Hmmm...olen kuullut useasti nimen...pitäisiköhän...

(Taas hävytön mainospala;))
Kotisivuiltani löytyy linkki kyseisen kirjan kustantajan sivuille. Siellä on erittäin hyvä annos makupaloja kirjasta.


- :lol: Kaverit vain ovat valittaneet,että olen antisosiaalinen nettiholisti :lol:

Heh, kaverit ei pahemmin asiasta mainitse. Porukat kylläkin. Nytkin odottelen milloin kuuluu lopetuskomento...
 
Tack så mycket. Ei se loppujen lopuksi niin hirveä koitos ole kuin miltä se ensin vaikuttaa. Omalla kohdalla pahin puoli oli, että jouduin odottelemaan reilun tunnin ennen kuin viitsin lähteä pois. Piti odottaa että joku muu lähtee ensin...
-:lol: :lol: Minulla ei tuota murhetta ole,kun olen lähes aina se viimeinen,kun pohdin pääni puhki ja vääntelehdin kummallisesti tuolissa...mutta joskus käy toisinkin,odottelen että joku lähtee ensiksi,kun en itse kehtaa..

Jup, mulla ei paljon valinnanvaraa ole. Matikka (lyhyt) on pakko kirjottaa kun on tuo reaalipuoli hieman heikoissa kantimissa...
-Juuri kiisteltiin äidin kansa tuosta matikasta,ja hänen mielestä minun on AIVAN EHDOTTOMAN PAKKO kirjoittaa se :( Reaaliaineet menevät ihan hyvin..

Tylsä? Ei minun mielestäni. Tosin luin sen viimeksi joskus yläasteella joten muisti voi hieman vääristää mielikuvaa...
-Niin minulle on sanottu....mutta se vähän kyllä riippuu henkilöstä,nuo kaverit ovat tottuneet vähän erilaisempaa lukemaan kaiketi...Yritin keran aloittaa mutten päässyt puusta pidemmälle,tylsältä se vähän...olen tottunut toisenlaista lukemaan...*kohauttaa olkapäitään* En tiedä sitten..

(Taas hävytön mainospala;))
- :D

Kotisivuiltani löytyy linkki kyseisen kirjan kustantajan sivuille. Siellä on erittäin hyvä annos makupaloja kirjasta.
-Pitää visiteerata,ja samalla jättää jätökseni vieraskirjaan ;)

Heh, kaverit ei pahemmin asiasta mainitse. Porukat kylläkin. Nytkin odottelen milloin kuuluu lopetuskomento...
-Minä olen saanut jo :D äiti otti pussillisen herneitä nenän kautta takaraivoon sangen korkeasta laskusta ja tuli nettikielto. Tosin en sitä noudata..*pahis* :p

Olen löytänyt uuden tavan kuolla,hitaasti ja varmasti: lukion lakitiedon kurssi. Ääääääääääääääääääh........siellä on TUSKAA olla,haukottelee n. 15 haukotuksen minuuttivauhtia veden valuen silmistä,paperinmakuista juttua ja siellä ei tajua mitään. Nukkuakaan ei saa rauhassa. Voi helvetti. Ja tuo on vielä pakollinen.....:bah:
 
Status
Not open for further replies.